Palasin eilen illalla Suomeen Seoktoberfest 2011 -konferenssista / SEO-tapaamisesta. Koko reissua varjosti melko pahasti jo viikkoa aiemmin alkanut flunssa, joka vain paheni matkan aikana. Pieni kuume ja puhekyvyn puute haittaavat kummasti tällaisen tilaisuuden onnistumista.
Lisäksi huomasin jälleen kerran, että tällaisissa tilaisuuksissa on pakko olla mukana joko todella hyvä kamera tai hyvään videoon ja hämärässä kuvaamiseen soveltuva kännykkä kuten iPhone. Aivan kuten Distilled ja SMX -konferensseissa, eivät mielenkiintoisimmat esitykset mitä ilmeisimmin ikinä päädy verkkoon tai osallistujien sähköpostiin.
Tein kuitenkin muistiinpanoja omalle koneelleni minkä kerkesin ja reissun saldona onkin satoja uusia optimointi- ja nettimarkkinointivinkkejä. Toivottavasti muistan näistä edes kymmenyksen viikon kuluttua.
Hakuvolyymien manipulointi
Martin McDonald kertoi lisää tietoa yrityksistä manipuloida Google Suggest:n ja Google Trends:n hakuvolyymejä. Aihe ei ole mikään uusi ja aiheesta oli ollut puhetta Seoktoberfestissä kuulemma jo viime vuonna. Martin on puhunut tästä myös MozCon:ssa ja kirjoittanut aiheesta Seomoz:n blogissakin.
Todistettavasti tämä on kuitenkin mahdollista, mutta tätä asiakastyössä en kuitenkaan tätä temppua käyttäisi. Tempun toteuttamiseen on useita tapoja aina maksetun mainonnan ostamisesta haluttuun Google-hakuun. Vinkki on kuitenkin jo vuoden vanha, joten Google on tästä hyvin tietoinen.
Sanoisin, että jos sinulle käy niin onnellisesti kuten Kopakkalan Ollille Superkaupan ja Lomon haun kanssa, ole onnellinen. Älä kuitenkaan lähde yrittämään tätä millekään sivulle, jonka pysyminen hakutuloksissa on sinulle tärkeää.
DNS-välimuistin myrkyttäminen
Hämmentävän monet asiantuntijat puhuivat hämmentävän paljon DNS-välimuistin myrkyttämisestä. Joe Sinkwitz osoitti puheessan, että tämä tekniikka on mahdollistaa yhdistää “bit-flipping” -tyyppiseen hyökkäykseen. Aiheesta löytyy lisää tietoa katsomalla edellisen Defconin esityksiä.
Suomessa tämä aihe koskettaa lähinnä isoja verkkokauppoja ja -sivustoja, joiden on hyvä tiedostaa tämä ongelma sekä suojautua tätä vastaan mahdollisuuksien mukaan. Facebookin Alex Schultz keräsi konferenssin isoimmat hurraa-huudot kun kävi ilmi, että Facebook oli suojautunut tätä hyökkäystä vastaan heti Defconin jälkeen.
WordPressin tietoturva
Eräs konferenssin odotetuimpia puhujia oli Robert “rSnake” Hansen. Tämän kaverin jutut olivat aivan toisesta maailmasta. Tärkeimmät annit liittyivät sähköpostin käyttämiseen hyökkäysvektorina sekä WordPressin tietoturvan parantamiseen. Käytän itse WordPressiä usealla sivustolla, joten erityisesti WordPressin tietoturvaa koskevat havainnot olivat hyvin kiinnostavia. Yhteenveto kuitenkin oli, että suuri osa WordPressin helppokäyttöisyydestä on vaatinut kompromissien tekemistä tietoturvan kanssa.
Aggregointi on kuollut
Erään tilaisuuden mielenkiintoisimmista esityksistä piti entinen Googlen työntekijä. Esityksen aiheena olivat Googlen uudet ominaisuudet sekä strategia tulevaisuuden varalle. Olen viimeisen vuoden aikana painottanut asiakkaille paljon sitä, että Google pyrkii tarjoamaan käyttäjille relevantteja hakutuloksia nopeasti.
Relevanttius tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos haluat optimoida itsesi ykköseksi avainsanalla “pikavippi” pitkäksi ajaksi, täytyy sivustosi olla oikeasti paras vastaus kävijöille, jotka kirjoittavat Googleen tämän hakutermin.
Googlen on suurimmassa osassa tapauksia triviaalia havaita milloin sivustoa on yritetty optimoida ykköseksi sellaisella avainsanalla, jolla näin ei ole.
Toinen hakukoneen laatuun hyvin suuresti vaikuttava tekijä on käyttäjien kokema nopeus. Kukaan meistä ei halua käyttää hakukonetta, josta emme saa haluamaamme hakutulosta nopeasti.
Tiivistettynä tämä tarkoittaa sitä, että jos käyttäjä hakee esimerkiksi “halvin iphone 4“, ei paras hakutulos ole hintavertailusivusto vaan suora linkki halvimmalla iPhonea myyvän kauppiaan sivuille. Voin kuvitella, että aiheen ympärillä käyty keskustelu olisi kullanarvoista tietoa esimerkiksi Sanomalle (*wink wink*).
Twitter-seuraajien ja Facebook-fanien ostaminen on pääasiassa järjetöntä
Eräs konferenssin osallistujista ja esitelmöijistä oli entinen affiliate ja nykyinen Facebookin “kasvujohtaja” Alex Schultz. Kuten arvata saattaa, herätti Alex monissa osallistujista jonkinlaisen primitiivisen fanboy-vietin. Alexin paikallaolo aiheutti myös sen, että monet esitykset lipsuivat keskusteluun siitä, miten mikäkin asia tulee toimimaan Facebook (ja Twitter)-ajassa.
Suomessa esimerkiksi Juha Söderholm, Olli Kopakkala ja Marko Pyhäjärvi ovat puhuneet paljon taktisesta, mitattaviin tuloksiin johtavasta Facebook-markkinoinnista erotuksena “sosiaalisen median gurujen” suosittelemasta Twitter-seuraajien ja Facebook-fanien keräämisestä.
Twitter-seuraajista ja Facebook-faneista on toki hyötyä, mutta usein tällainen yhteisön kerääminen vie huomion sosiaalisen median todellisista mahdollisuuksista.
Twitterin osalta tärkeimpänä asia pidettiin jo parin vuoden ajan beta-testaajien käytössä ollutta mahdollisuutta hyvin hienostuneeseen Twitter-mainonnan ostamiseen. Tämän ominaisuuden pitäisi olla tulossa julkisesti saataville “muutaman kuukauden” kuluessa.
Alex Schultz taas oli ilmeisen vahvasti sitä mieltä, että esim. sosiaalisen median osaajien ja mainostoimistojen myymät vinkit sivujen ja profiilien ylälaidan kuvien (photo strip) muotoilemiseksi ovat lähinnä huvittavia. Facebookin tärkein ominaisuus on hänenkin mielestään nimenomaan mahdollisuus konversion kasvattamiseen, ei kävijämäärien ja fanien kerääminen.
Taktisen ja mitatun Facebook-mainonnan puolesta puhuu myös Facebookin tulossa olevat toiminnalliset sekä ulkoasumuutokset.
Kaiken kaikkiaan Seoktoberfest oli huikea kokemus ja tietoa tuli neljän päivän aikana enemmän kuin päähän mahtui. Yllä kertomieni viiden vinkin lisäksi reissusta tarttui mukaan kymmeniä yksittäisiä optimointivinkkejä, joista osaa voin soveltaa suoraan nykyisessä asiakastyössä.
Tilaisuudessa tuli todistettua myös todeksi jälleen kerran Tradetracker Finlandin hallituksen puheenjohtajan Lasse Järvisen nasevasti muotoilema totuus “affiliate-markkinointi on Internetin kuninkuuslaji“. Affiliate-markkinoijat ovat röyhkeitä, ärsyttäviä ja äänekkäitä, mutta fakta vain oli, että kahta poikkeusta lukuunottamatta tämänkin konferenssin kaikki asiantuntijat olivat ansainneet kannuksensa affiliate-markkinoinnin ja erityisesti affiliate-arbitraasin parissa. Näiden kavereiden myöhemmästä työhistoriasta löytyykin sitten yrityksiä kuten Ebay, Google, Paypal ja Facebook.
Nyt toivon lähinnä, että paranen tästä flunssasta mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen soveltamaan kaikkea oppimaani mahdollisimman nopeasti niin asiakastyössä kuin omien sivustojenikin kanssa.
Muualla verkossa:
Popularity: 5% [?]
6 kommenttia to “Viisi vinkkiä Seoktoberfest 2011 -konferenssista”
Jätä kommentti
Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.
* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).

Hyviä vinkkejä!
Pakko vielä kysyä, että oliko konferenssi mielestäsi hintansa arvoinen ja aiotko osallistua siihen myös ensi vuonna?
Ja uskotko että nuo oppimasi vinkit ovat arvokkaampia kuin tuollaisen tapahtuman tuoma verkostoitumismahdollisuus?
Hyvä kysymys, jota mietin paljon ennen matkaa, matkan aikana ja nyt sen jäljeen. Olen tunnetusti aika pihi mies ja minulla ei ole ollut tapana maksella mitään mistään konferensseista, päinvastoin.
Tässäkin tapauksessa samat tiedot ja myös verkostoitumiset olisi ollut varmasti mahdollista saada halvemmalla tai jopa ilmaiseksi. Tähän olisi kulunut kuitenkin suhteettoman paljon aikaa.
Tein tässä kuitenkin tietoisen valinnan, jonka tavoitteena oli testata Startup Schoolissa Piilaaksossa minulle annettua vinkkiä “jos osallistut konferensseihin, osallistu sellaisiin konferensseihin, joihin sinulla ei ole varaa”.
Tuliko tuolla vinkkejä, joita en olisi ikinä muuten kuullut: Kyllä. Toki, kaikki ihmiset ovat laiskoja ja suurin osa tämänkin konferenssin esiintyjistä käytti samaa kalvosettiä kuin muissakin konferensseissa ja osa kalvoista oli tuttuja MozConista, Distilledistä, SMX:stä, f8:stä jne. ja ne ovat vapaasti saatavilla SlideSharesta.
Tilaisuuden hyvin suljetun luonteen vuoksi keskusteluissa mentiin kuitenkin sellaiselle tasolle ja sellaisiin asioihin, joita ei varmasti löydy mistään julkisesti. Paikalla oli mm. kaveri, joka on nähnyt ja analysoinut Bingin koko hakualgoritmin, yksi Facebookin ylimmistä johtajista sekä Grouponin yhden pääomistajan edustaja.
Näiden kavereiden konferenssin aikana sekä myöhään yöllä baarin aulassa kertomat tarinat olivat lievästi sanottuna tajuntaa räjäyttäviä. Voin kuvitella, että aika moni osallistuja tekee näillä tiedoilla rahaa jo pelkästään osakemarkkinoilla.
Mitä tulee verkostoitumiseen… huh. Verkostoitumisen kannalta alkuperäinen tavoitteeni oli lähinnä luoda kontakteja saksalaisiin affiliate-julkaisijoiden. Taskusta löytyy nyt kuitenkin mm. kutsu Facebookin päämajaan Piilaaksoon sekä todella, todella mielenkiintoisia muita tarjouksia. H-1B:tä odottellessa…
Lisäksi vaikka tilaisuus maksoi 5000 euroa, tuonne oli enemmän halukkaita osallistujia kuin mitä lippuja oli tarjolla. Seoktoberfestin luonteeseen kuuluu, että aiempien vuosien osallistujat ovat aina etusijalla tulevien vuosien konferensseihin. Koska vaihtuvuus on pientä, vaatii lipun saaminen käytännössä aiempia kontakteja järjestäjiin tai todella kovia näyttöjä.
Tunsin yhden järjestäjistä aiemmasta konferenssista, joten lippu järjestyi neuvottelemalla. Tapasin kuitenkin matkan aikana paljon saksalaisia optimoijia, jotka olivat jääneet “rannalle ruikuttamaan” ja jotka yrittivät pumpata minulta tietoa tilaisuudessa kuulemistani asioista.
Minulta on kysytty jo nyt mahdollisuuksia järjestää koulutustilaisuuksia tässä tilaisuudessa oppimistani ja kuulemistani white hat / black hat -optimointivinkeistä joten uskon, että saan katettua tuon 5000 euron kulun hyvinkin nopeasti.
Aionko osallistua Seoktoberfestiin myös ensi vuonna? Mahdollisesti, mutta olen melko varma siitä, että ensi vuonna minun ei enää tarvitse maksaa lipustani.
Hyviä vinkkejä!
En henkilökohtaisesti sanoisi, että Facebook-tykkääjien ostaminen (ilmeisesti Facebook-mainonnalla) on järjetöntä. Oman kokemukseni perusteella on fiksua investoida rahaa mainontaan rakentaakseen potentiaalisista asiakkaista koostuvaa yhteisöä, eli toisin sanoen kerätä Facebook-tykkääjiä. Markkinointi tälle yhteisölle statuspäivitysten kautta usein kustannustehokkaampaa kuin liikenteen ajaminen mainoksesta suoraan verkkokauppaan tai myyntisivulle. Toki tässäkin on omia hyviä ja huonoja puolia, mutta omien havaintojeni mukaan tämä strategia toimii erityisen hyvin mm. asiantuntijapalveluiden (esim fat loss ja bizzop) ja tapahtumien markkinointiin.
Kustannustehokkuus on tärkeä syy, mutta sitäkin tärkeä on minusta luottamuksellisen suhteen rakentaminen kohderyhmän kanssa. Facebook toimii siinä minusta todella hyvin, mutta tämä näkökulma tahtoo meillä tuloshakuisilla affimyyjillä unohtua
Vertaan Facebook-yhteisölle markkinointia usein sähköpostimarkkinointiin. Ongelma Facebookin kanssa on, että surin osa käyttäjistä näkee oletusarvoisesti vain aktiivisten kavereiden päivitykset. Mailimarkkinoinnin termejä käyttäen “open rate” Facebookin kanssa voi olla matala.
Anyways, itse diggaan investoida rahaa Facebook-mainontaan kolmella tavalla:
1. suoralinkitys
2. maililistan kerääminen
3. tykkääjien kerääminen
Kaks ekaa toimii ja ovat vanhoja taktiikoita, mutta toi kolmas on uutta ja vaatii testaamista useilla markkinoilla. Joka tapauksessa asiantuntijapalveluiden ja tapahtumien markkinoinnissa se toimii minusta hyvin.
Noi Facebookin uudistukset kiinnostaa. CTR:t putos rajusti pari päivää sitten kun muutoksia alkoi tulla, mutta se on varmaan vain tilapäistä.
Mutta joo, noi vinkit Facebookin kuvien asettelusta “hauskasti” on naurettavia. Samoin minua huvittaa kun monet myyvät “sosiaalisen median strategioita” jooissa käytännössä määritellään, että mitä kanavia (Facebook, Youtube, Twitter, jne.) käytetään. Tuo touhu on vielä kaukana strategioista joilla tehdään pelimerkkejä.
Kiinnostaako muuten AdTech Lontoo? http://www.ad-techlondon.co.uk/
Sehän oli just, mutta ens kerralla.. Olis lähempänä kuin ASE ja muut.
Marko: Twitter-seuraajien ja Facebook-fanien ostamisella tarkoitettiin tässä kontekstissa 50 000 tykkääjän pakettien ostamista jne.
Kuten huomaat, linkitin jo tuohon erinomaiseen blogipostaukseesi, jossa perustelit hyvin miksi näistä on hyötyä oikein tehtynä.
“Oikeilla” tykkääjillä ja “ostetuilla” tykkääjillä on iso ero.
Ok, no siinä touhussa ei kyllä tosiaan ole järkeä.
Kiitti linkistä!
Samanlaista CTR droppia raportoi foorumeissa monet jotka ajaa isoa volyymia, joten pysäytin kaikki kampanjat eilen. Palataan juttuun..
Googlen menestys on pitkälti perustunut siihen, että Google on pystynyt tarjoamaan käyttäjän hakua aiheeltaan vastaavia dokumentteja. Tähän hakukoneoptimointikin on pääsääntöisesti perustunut. Toki dokumenttien vastaavuutta käyttäjän tarpeeseen on pystytty mittaamaan CTR:n ja varmaan muidenkin mittareiden avulla. Esimerkiksi CTR on siitä huono mittari, että se kertoo vain, kuinka hyvin tietyn sivuston hakutulossivun tiedot vastaavaat käyttäjän tarvetta.
Tietyillä nicheillä on mielestäni ollut selkeä muutos tänä vuonna siinä, mitä esimerkiksi TOP10-sijoituksissa näytetään. Voisin kuvitella, että on täysin mahdollista lähitulevaisuudessa tilanne, jossa “halvin iphone 4″ palauttaisi ensimmäisenä tuloksena halvimman verkkokaupan 99% varmasti.
Pikavippialalla on mielestäni tapahtunut myös käännös parempaan. Panda on oikeasti popsinut bambun lisukkeena blogityyppisiä sivustoja, joissa tekstin laatu on täysin perseestä. Varmasti pätee myös yleisemmin, mutta huomioni perustuvat toki vain niihin aloihin, joiden muutoksia tulee itse seurattua hakukoneissa.
Yleisillä hakusanoilla on varmasti myös jokin logiikka, millaiset sivustot näkyvät Googlen hakutuloksissa. Uskoisin, että etusivulla näytetään vain tietty määrä hintavertailuja, jolloin tosiasiassa jokainen TOP10-sijoituksen omaava sivusto ei olekaan välttämättä oman hintavertailun kilpailija, jos halutaan päästä TOP10-joukkoon tietyllä yleisellä termillä.
Äkkilähdöt TOP10: 4 hintavertailua, 3 matkatoimisto, 3 linkkilistaa
Pikalainat TOP10: 4 info+vertailua, 3 lainayritystä, 3 teksti+linkkilistaa
Pikavipit TOP10: 4 info+vertailua, 5 lainayritystä, 1 teksti+linkkilista
Näitä voisi luetella lisää ja tutkia, josko löytyisi jokin sääntö sille, millaisia sivuja TOP10 sisältää. Edellisille yhteistä näyttäisi olevan, että jokaisella termillä löytyy tällä hetkellä 4kpl hintavertailuja. Vertailuille yhteistä on, että sivuistoilta löytyy viimeistään yhden klikin päästä taulukkomuotoinen esitys tarjottavista vaihtoehdoista.
Pitäs seuraavaksi etsiä jokin vastaava termi, jolle ei löydy montaa tietynlaista sivua TOP10-joukosta ja kokeilla, josko sellaisen tekemällä etusivulle pääseminen olisi helpompaa.