Minulla on ollut parin viimeisen kuukauden ajan menossa mielenkiintoinen projekti nimeltään “Uusi tehokas tietokone Markukselle”. Olen käyttänyt viimeisen vuoden ajan verkkosivustojen tekemiseen aiemmasta työpaikastani saamaani Compaq nc6320 -läppäriä. Kyseisessä kapistuksessa alkoi kuitenkin kovalevytila loppua, joten minun oli pakko aloittaa uuden koneen etsiminen. Kone oli myöskin tehoiltaan hieman alimitoitettu Windows Vistalle.
Alkuperäinen ajatukseni oli vaihtaa Apple-maailmaan. Näin olisin saanut Applen mainiot kehitystyökalut käyttöön samalla heitolla. Tilasinkin uuden iMac 27″ 28.11.2009. Kone tuli perille 2.12.2009. Konetta vaivasi kuitenkin iMac 27″ tyyppivika eli vilkkuva näyttö. Tutkin asiaa eri keskustelufoorumeilta ja tajusin varsin pian, että kone on pakko palauttaa.
Huomattavan pettyneenä mietin, että minkä koneen sitten tilaisin. Päädyin osista rakennettuun PC-konepakettiin. Tavoitteeni oli hankkia hiljainen ja tehokas kone, jossa olisi mahdollisimman suuri näyttö. Kyselin neuvoa konepaketin osiksi kavereilta ja mm. Muropaketin foorumeilta. Konepaketti lähti tilaukseen 30.12.2009 ja sisälsi seuraavat osat:
- Asus M4A785TD-M Evo emolevy
- Club 3D Ati Radeon HD 5770 1GB näytönohjain
- Antec Sonata III Silent ATX-kotelo
- AMD Athlon II X4 620 2.6GHz prosessori
- Optiarc DVD±RW
- MicroSoft Windows 7 Home Premium 64-bit käyttöjärjestelmä
- DVI-kaapeli Dual Link DVI-D
- Seagate 1TB Barracuda kovalevy
- Kingston 2x2GB DDR3 1333MHz CL9 muistit
- BenQ 24″ Wide G2420HDBE näyttö
Aikaa kului ja kului, kunnes 21.1.2010 Jimm’s ilmoitti, että näytönohjainta ei voida toimittaa. Vaihdoin näytönohjaimen XFX:n vastaavaan ja tilaus lähti eteenpäin.
Konepaketti saapui minulle 28.1.2010. Laitoin koneen päälle ja hupsista, jotain oli vialla. Näyttöön tuli ensimmäisenä virheilmoitus. Asensin kuitenkin koneeseen Windows 7 -käyttöjärjestelmän ja uusimmat löytämäni ajurit. Jostain syystä kone ei kuitenkaan totellut minua ja näyttö sammui itsekseen. Lisäksi käynnistyksen jälkeen näytössä ilmeni hieman omituista värinää. Ihmettelin tuota pari tuntia ja käynnistin koneen pari kertaa uudelleen. Jossakin vaiheessa en enää saanut näyttöön kuvaa ollenkaan. Koska en halunnut ihmetellä asiaa enempää, laitoin paketin palautukseen Jimm’sille. Laitoin heille sähköpostia ja varmistin, että palautus on ok. Sain palautusnumeron 1.2.2010, lähetin koneen postitse Jimm’sille ja aloin odotella rahojani tilille.
Aikaa kului ja 16.2.2010 tartuin puhelimeen ja kysyin, että missä rahat viipyvät. Palautustani ei oltu vielä käsitelty. Muutaman päivän kuluttua sain kuulla, että palautustani ei hyväksytä, koska olin ottanut konepaketin jo käyttöön. Ehdotin Jimm’sille, että jos he saavat koneen kuntoon ajureilla tms., voin ottaa sen takaisin. He lupasivat asentaa ja testata koneen ja palata asiaan. Pari päivää meni ja sain kuulla, että konepaketti on heidän mielestään kunnossa. Meni pari päivää ja sain postista ilmoituksen, että konepakettini on valmis noudettavaksi. Samoihin aikoihin minulla tuli Tarkkamarkan kanssa pieniä ongelmia, jotka vaativat välitöntä huomiotani. Konepaketin käyttöönotto jäi siis odottelemaan.
Olen nyt viikon päivät ottanut uutta konetta käyttöön. Minulla on ollut edelleen pieniä ongelmia mm. äänen kanssa. Jostakin syystä kuvan ja äänen välillä on viivettä. Lisäksi laittaessani koneen lepotilaan ja herättäessäni sen takaisin henkiin äänet kuuluivat enää toisesta kaiuttimesta. Tähän auttoi onneksi ajuripäivitys. Ääni ja kuva eivät ole vieläkään synkassa keskenään.
Huomasin lisäksi, että näyttöä ei saa säädettyä ylös-alas suunnassa. Tämä aiheuttaa sen, että näyttö on varsin korkealla pöydällä. Olen harkinnut erillisen VESA-jalustan ostamista saadakseni näytön alemmaksi. Microsoft Natural Keyboard -näppäimistö ei myöskään ole läppärin näppiksen jälkeen tuntunut kovinkaan hyvältä. Laitoinkin eilen Logitech UltraX Premium -näppäimistön tilaukseen.
Positiivisena puolena on, että kone on nopea, vaikkakin hieman äänekkäämpi kuin toivoisin. Hiljainenkin pöytäkone kuulostaa läppärin hurinan rinnalla suihkukoneelta. Myös isompi ja tarkempi näyttö on ollut mukava. Näyttö on sen verran leveä, että voin esimerkiksi pitää toisella puolella näyttöä auki lähdetekstiä ja toisella puolella tekstiä, jota kirjoitan.
Kaiken kaikkiaan aikaa on siis mennyt enemmän kuin laki sallii, mutta ajattelin selvitä tällä paketilla jonkin aikaa. Tämän viikon haasteena minulla on saada Visual Studio 2008 Web Developer -versio toimimaan, jotta voin päivittää laajakaistavertailun sekä korjata joitakin bugeja ostohyvityssivustoni koodissa.
Seuraava koneeni tulee kyllä todennäköisesti olemaan läppäri.
Popularity: 3% [?]
3 kommenttia to “Uusi tietokone on pikkuhiljaa käytössä”
Jätä kommentti
Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.
* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).

Oli mielestäni aika hätiköity päätös luopua kokonaan iMacista. En nyt hehkuta applen paremmuutta, mutta laite olisi toiminut takuu korjattuna paremmin kuin hyvin. Imac on oikeastaan tehokone paremman läppärin sisukaluilla. Tietty jos olet nyky ratkaisuun tyytyväinen asiaa ei tarvitse ruotia sen enempää.
Pakko tunnustaa, että päätös kaduttaa. Uusi kone nimittäin kyykähti äsken lepotilan jälkeen. Aluksi ei tapahtunut mitään, sitten kone itsekseen käynnisti itsensä uudelleen. Tuli joku itselle täysin tuntematon valikko, josta valitsin, että yritetään uudelleen käynnistystä. Tämän jälkeen tuli virheilmoitus, että jokin Google Talkin tarvitsema tiedosto on korruptoitunut. Klikkasin ok, näyttöön tuli vaakaraitoja ja nyt en saa konetta ollenkaan päälle. Sama ilmiö kuin ennen koneen palauttamista Jimm’sille siis. Lisäksi kovalevyltä katosi yli 250 gigaa tilaa johonkin ja koneeseen ilmestyi D-levy, jota ei ole formatoitu.
Wow.
Olisiko staattinen sähkö tehnyt tehtävänsä?
Oireet ainakin kuulostavat siltä, ja ongelma on kohtuullisen yleinen… erityisesti, jos olet konetta availlut. Tietenkin se voi olla Jimm’sin poikienkin aikaansaannosta samasta syystä, jos ovat olleet huolimattomia.
Vittumaiseksi homman tietysti tekee se, että on mahdoton mennä sanomaan mikä komponentti on kärähtänyt.