Haluatko ansaita rahaa kotisivuilla tai bloggaamalla? Et ole yksin. Huolimatta siitä, mitä lehdistössä on puhuttu, yhä useammat bloggaajat ovat huomanneet, että bloggaaminen voi olla hyvin kannattavaa taloudellisesti. Toiset suomalaiset bloggaajat tyytyvät kahvirahoihin, mutta jotkut ovat huomanneet, että bloggaamisella voi tienata tuhansia euroja kuukaudessa.

Kerron tällä sivulla omat tärkeimmät tulonlähteeni.

1. Tradedoubler

Tradedoubler on suurin ja suosituin kumppanuus- eli affiliateohjelma Suomessa. Tradedoubler on ollut myös minulle kannattavin tapa monetisoida blogejani. Tradedoublerin kumppanina saat komission sivujesi kautta tulleista Tradedoublerin asiakasyritysten myynneistä. Saamasi komissio voi vaihdella muutamista senteistä kymmeniin euroihin. Jopa sadan euron komissiot yksittäisistä myynneistä ovat mahdollisia.

2. Google AdSense

AdSense-mainokset ovat minulle vasta toiseksi suurin tulonlähde. Syynä tähän on, että olen vähentänyt AdSense-mainosten näyttämistä blogeissani huomattavasti. Olen saanut parhaita tuloksia mainoksilla, joiden linkkiväri on sininen ja jotka ovat blogipostausten sisältötekstin alussa. Parhaat AdSense-tulot olen saanut blogeissa, jotka käsittelevät jotain tarkasti rajattua aihealuetta. Tällöin mainokset ovat kaikkein todennäköisimmin lukijan kannalta relevantteja.

3. MMMedier

MMMedier on tanskalainen affiliateverkosto, joka tarjoaa joitakin kymmeniä ohjelmia myös Suomeen. Suurin osa ohjelmista on samoja, joita löytyy erilaisista kotiin ilmaiseksi tulevista postimyyntikuvastoista. MMMedierin hieno puoli on, että heidän käyttöliittymästään on hyvin helppo löytää tuottavia kampanjoita.

4. Guava Media

Guava Media on käytännössä sama asia kuin MMMedier. Heidän ongelmanaan on yhteistyökumppanien puute. Lisäksi Guava Median komissiot ovat yleensä alhaisempia kuin samasta ohjelmasta Tradedoublerin kautta saatavat.

5. Amazon Associates

Vähiten minulle tuottaa rahaa Amazonin affiliate-ohjelma. Suomalaisen blogin kannalta Amazonin ohjelma toimii lähinnä silloin, jos blogissa esitellään ulkomaisia kirjoja. Englanniksi kirjoitetussa blogissa Amazonin ohjelmalla voi päästä kuitenkin huimiin tuottoihin.

Popularity: 67% [?]

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).