Ei Kategoriaa
Lopetin pitkän miettimisen jälkeen perjantaina työt rakkaassa työnantajafirmassani Klikissä ja siirryin takaisin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Teen toki edelleen hakukoneoptimointia Klikin asiakkaille, mutta työsuhteen sijasta laskutan Klikkiä perjantaina rekisteriin päässeen uuden osakeyhtiöni Frugal Oy:n kautta. Nyt olisi samalla tarkoitus palata perusasioiden äärelle eri nörtteilyn pariin. Ajatuksenani on vuokrata toimisto tuosta vieressä sijaitsevasta teknologiakeskuksesta mahdollisimman läheltä kavereideni uutta [...]
Minun on ollut tarkoitus muuttaa yritykseni toiminimestä osakeyhtiöksi jo pitkään. Kävin jo alkuvuodesta hakemasta aiheeseen neuvoja Uusyrityskeskuksesta sekä muutamaltakin eri lakimieheltä. Päätin kuitenkin keväällä, että pyöritän yritystäni toiminimenä niin kauan, että saan sopivan kokoisen rahasumman tuloutettua ensin itselleni. Pääsinkin toden teolla vauhtiin osakeyhtiön perustamisen kanssa vasta kesälomien alettua. Huomasin kuitenkin aika äkkiä, että vaikka osakeyhtiön [...]
Jatka lukemista aiheesta Osakeyhtiön perustaminen käytännössä
Törmäsin tässä aamusella Techcrunchin kautta Googlen entisen ja Facebookin nykyisen käyttöliittymäsuunnittelijan Paul Adamsin kalvosettiin “The Real Life Social Network”. Tästä kalvosetistä löytyi mielenkiintoinen viitekehys ihmisten ystäväsuhteiden analysointiin. Tätä viitekehys vaikuttaa toimivalta erityisesti sosiaalisten medioiden kontekstissa. Minulla on tällä hetkellä 283 ystävää Facebookissa. Suhteeni näihin ystäviin kuitenkin vaihtelee. Osaa heistä näen päivittäin, osaa en koskaan. Osan [...]
Jatka lukemista aiheesta Kuinka saat kenet tahansa Facebook-ystäväksesi
Eräs kaverini (moi Teemu) kyseli tänään minulta, että mikä olisi paras kirja analytiikasta eli verkkosivustojen kävijäseurannasta. Vastaushan tuli minulta kuin apteekin hyllyltä. Tässäpä siis nopeasti viisi kirjaa, jotka jokaisen Internet-markkinoinnin parissa työskentelevän kannattaisi lukea. Ja kyllä, kaikki nämä kirjat kertovat miten verkkosivuston tai verkkokaupan voi saada tuottamaan enemmän. Jos siis haluat lukea jotain maalailevaa strategiahuttua [...]
Jatka lukemista aiheesta Viisi parasta kirjaa Internet-markkinoinnista
Dilbertin töyhtöpäinen pomo on herännyt kahden viimeisen päivän jaksoissa hakukoneoptimointiin. Erityisen kiinnostunut tämä kaikkien suurien johtajien esikuva vaikuttaa olevan black hat -hakukoneoptimoinnista. Erityisen huvittavaa tässä näissä kahdessa sarjakuvassa on, kuinka hyvin ne vastaavat monen yritysjohtajan suhtautumista hakukoneoptimointiin. Olen huomannut, että Suomessakin monien yritysten johtajat haluavat välttämättä käyttää sivujensa hakukoneoptimointiin black hat -metodeita. Erityisen suosittuja nämä tuntuvat [...]
Kirjoitin tuossa vajaa tunti sitten siitä, kuinka Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin sivuille on murtauduttu tämän yön aikana. Olin jo menossa nukkumaan mutta huomasin, että IRC:ssä levisi linkkejä kuviin, joiden perusteella myös Levi.fi-sivustolle on murtauduttu. Selasin tuota Levin sivustoa ja huomasin, että nämä molemmat kotisivut on ilmeisesti tehnyt sama yritys, Mainostoimisto Avalon. Kysymyksessä ei siis ollutkaan pelkkä yksien [...]
Jatka lukemista aiheesta Mainostoimisto Avalon ja salasanojen uusiokäyttö
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin sivut näyttäisivät tulleen hakkeroiduiksi jossakin vaiheessa lauantai-iltaa. Ohjeet ovat ilmeisesti levinneet useammallakin kuvafoorumilla sekä IRC:ssä ja lopputulos on kuvan mukaista. Sivujen www-hallintapaneelin osoite sekä käyttäjätunnus ja salasana julkaistiin Anon.fi-kuvafoorumilla lauantai-iltana kello 23:27. Ilmeisesti tunnukset julkaistiin jo tätä ennen Ylilauta.fi-kuvafoorumilla. Näyttäisi kuitenkin siltä, että joku on jo saanut jonkun Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin webmasterin kiinni, sillä [...]
Jatka lukemista aiheesta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin sivut on hakkeroitu
Mikael Granlundin uskomaton ilmaveivi oli paitsi komeaa katsottavaa myös uskomaton osoitus siitä, että näitä MM-kisoja seurataan television lisäksi sosiaalisesta mediasta. Facebookiin ehti jo ilmestyä ryhmä “Mikael Granlundin ilmaveivi”, jolla on tämän kirjoitushetkellä jo 56 327 tykkääjää. Vaikka kello on jo yli yksi yöllä, tykkääjien määrä kasvaa mielettömällä vauhdilla. Voi olla, että aamulla on jo 100 [...]
Kirjoittelin aiemmin tänään, että ensimmäinen Osaman kuolemasta twiitannut olisi ollut Donald Rumsfeldin esikuntaan kuuluva laivastoupseeri. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että ensimmäisenä uutisen twiittasi ulos The Rock. Tämä menee kyllä niin Fuck yeah, America! -linjalle, että ei mitään tolkkua. Alla The Rockin tweetit, jotka on lähetetty tunteja ennen Obaman televisiopuhetta kansalle. Helsingin Sanomat ja muut perinteiset [...]
Jatka lukemista aiheesta The Rock tiesi Osama bin Ladenin kuolemasta ennen muita
Osama bin Laden on kuollut. Jonkinlaisena todistuksena sosiaalisen median voimasta Osama bin Ladenin viimeinen olinpaikka näkyy Google Mapsin satelliittikuvassa, ensimmäisenä uutinen kuolemasta levisi Twitterissä ja Osaman viimeisen olinpaikan naapurissa oleili Twitterin käyttäjä, joka raportoi koko episodin livenä Twitteriin. Osaman olinpaikka Google Mapsissa Tässä meni yllättävänkin paljon aikaa, mutta Google Mapsista löytyy jo Osama bin Ladenin [...]
Jatka lukemista aiheesta Osama bin Ladenin asunto Google Mapsissa