Ei Kategoriaa
Luin äsken lehdestä, että perinteikäs hämeenlinnalainen ravintola William’s Pub on sulkenut ovensa. Pubin pippuripyörykät olivat monen hämeenlinnalaisen toimistotyöläisen porvarilounas. Pubi sulki ovensa, sillä omistajien mukaan “kukaan ei halunnut ostaa pubia, kukaan ei halunnut vuokrata pubia, me emme enää halunneet pitää pubia”. Jäin miettimään, että olisiko tilanne ollut toinen viisi vuotta sitten, jolloin kansantalous oli vielä [...]
Jatka lukemista aiheesta Yrittäjyys ja makrotalouden trendit
Alla havainnollinen infografiikka Suomessa tärkeistä sosiaalisista medioista. Loistavaa materiaalia esimerkiksi sosiaalisen median kouluttajille.
Jos taskulaskimeen syöttää “1+1″ ja painaa Enteriä, palauttaa taskulaskin vastaukseksi “2″. Tässä yksinkertaisessa tapauksessa luvut 1 ja 1 ovat syötteitä, plus-merkki kertoo taskulaskimelle miten näitä syötteitä tulee prosessoida ja tuloste eli vastaus on 2. Googlen perustoimintaperiaate on sama kuin taskulaskimella. Googleen kirjoittamamme sana on syöte. Kun painamme Google-haku -nappia, prosessoi Google salamannopeasti antamamme syötteen ja [...]
Vaikka lopetin työt Klikkicom Oy:ssä elokuun alussa, olen tehnyt heille hakukoneoptimointia alihankintana erääseen isoon projektiin aina viime viikon perjantaihin asti. Nyt tuo yhteistyö on kuitenkin päättynyt. Tänä vuonna tavoite olisikin keskittyä omien sivustojen kasvattamiseen. Lueskelin viime yönä Techcrunchia ja tuolta silmiini sattui artikkeli, jossa jaettiin vinkkejä startup-yrityksen hakukoneoptimointiin. Ihan hyvä juttu ja kerroinkin tapojeni vastaisesti [...]
Affiliate Summit West 2012 -reissu on takana ja parin hyvin nukutun yön jälkeen tässä pieni yhteenvetoni reissusta. Päällimmäisenä reissusta jäi mieleen ehkä vahvimmin se, että tässä konferenssissa vain raha ratkaisee. Jos et tee vielä paljon rahaa sivustollasi, ei amerikkalaisilla affiliate-verkoilla ole pääosin mitään intressiä keskustella kanssasi edes kohteliaisuudesta. Jos kävelin jonkun tiskin ohi, minulta kysyttiin [...]
Jatka lukemista aiheesta Affiliate Summit West 2012 yhteenveto
Strippiklubien katumarkkinoijia USA:n reissun parasta antia olivat jälleen kerran asiat, joita näin itse varsinaisen konferenssin ulkopuolella. Näin markkinoinnista kiinnostuneen ihmisen näkökulmasta Las Vegas on puhdasta kultaa, sillä koko kaupunki pyörii teemalla “revitään turisteilta kaikki rahat mikä irtoaa”. Esimerkiksi illan hämärtyessä kaduille ilmestyvät, usein latinotaustaiset strippiklubien katumarkkinoijat olivat omaksuneet erinomaisesti myyntimiehille tutun lyhenteen AIDA eli Attention [...]
Jatka lukemista aiheesta Markkinointioppeja Vegasin strippiklubeilta
Affiliate Summit West 2012 -konferenssin ensimmäinen päivän ylivoimaisesti paras esitys oli Landing Page Optimization -kirjankin kirjoittaneen Tim Ashin viisi helppoa vinkkiä verkkosivun konversion kasvattamiseksi. Oheisessa kuvassa on Timin näyttämä esimerkki velkajärjestelyitä tarjoavasta sivustosta, joka kasvatti tämän listan vinkillä numero kaksi liikevaihtoaan 48 miljoonalla dollarilla vuodessa. 1. Osoita selvästi mitä haluat ihmisten sivulla tekevän Timin ensimmäisenä vinkkinä [...]
Jatka lukemista aiheesta 5 vinkkiä verkkosivun konversion kasvattamiseksi
Vuosi 2011 alkaa olla pikkuhiljaa pulkassa ja vuosi 2012 alkamassa. Omalta osaltani uusi vuosi alkaa mukavissa merkeissä, sillä olen lähdössä tiettävästi ainakin seitsemän muun suomalaisen Internet-markkinoinnin parissa työskentelevän kaverin kanssa kohti Las Vegasia ja Affiliate Summit Westiä. Edellinen reissuhan meni hieman nolosti puihin, joten odotukset tämän uudemman yrityksen suhteen ovat todella kovat. Oma Finnairin lentoni [...]
Jatka lukemista aiheesta Affiliate Summit West 2012 näyttää todella hyvältä
Maanantai on nyt valjennut, mutta uutta tietoa Suomen suurimmasta henkilötietovuodosta ei ole tämän päivän aikana vielä tullut. Perjantaina illalla kirjoitin, että keskustelufoorumien perusteella todennäköisimpänä lähteenä pidettiin Työtehoseuraa. Työtehoseuran toimitusjohtaja ehti jo vahvistaa Italehdelle, että tietomurtolistassa on nimiä Työtehoseuralta. Myös monet blogijuttuani kommentoineet kertoivat, että listalta löytyvillä henkilöillä on ollut yhteyksiä Työtehoseuraan. Lauantaina päivällä Työtehoseuran tietohallintopäällikkö kuitenkin [...]
Jatka lukemista aiheesta Vuodettu tiedosto markkinointihenkilöiden Excel-tiedosto?
Kirjoitin eilen illalla tänne blogiin, että Suomen suurimman henkilötietovuodon lähteenä on mahdollisesti Työtehoseura. Työtehoseuran toimitusjohtaja on vahvistanut tänään Iltalehdelle, että tietomurtolistassa on nimiä Työtehoseuralta. Myös monet blogijuttuani kommentoineet ovat kertoneet, että listalta löytyvillä henkilöillä on ollut yhteyksiä Työtehoseuraan. F-Securen Mikko Hyppönen kuitenkin arvioi, että nettiin laitetut henkilötiedot ovat peräisin useasta eri lähteestä. Myös Muropaketilla jotkut [...]
Jatka lukemista aiheesta Oulun aikuislukiossa Moodlen salasanana henkilötunnus