Yhdysvalloissa Federal Trade Commission on antanut uusia ohjeita liittyen sponsoroituihin blogipostauksiin. Bloggaajien, twiittajien ja vastaavien uutta mediaa käyttävien kuluttajien tulee nykyään kertoa aina, jos he ovat saaneet yritykseltä jotakin vastineeksi viestistään. Vastineesta todetaan erityisesti, että myös ilmaiseksi saadut tuotenäytteet pitää julkistaa.
Jos yhdysvaltalainen muotibloggaaja saa H&M:lta ilmaisen hameen ja kirjoittaa em. hameesta kehun blogiinsa, mutta jättää [...]

Jatka lukemista aiheesta USA:ssa uutta lainsäädäntöä sponsoroiduista blogipostauksista

Markus Ossi - 17. elokuuta 2009

Helsingin Sanomat uutisoi pari päivää sitten, että Ruotsin suosituin muotibloggaaja Isabella Löwengrip ei taokaan blogillaan miljoonia.
Helsingin Sanomien juttu perustui Dagens Nyheterin uutiseen Blondinbella ingen vinstmaskin. Tässä uutisessa kerrottiin, että Blondinbella-blogia varten perustetun yhtiön liikevoitto jäi vuosina 2007-2008 690 euroon kuukaudessa. Yhtiön liikevaihto oli 26 000 kruunua eli noin 2564 euroa kuukaudessa.
Isabella Löwengripin isä Per Rydberg [...]

Jatka lukemista aiheesta Blondinbellan todelliset tulot

Markus Ossi - 13. elokuuta 2009

Minulla on joskus hankaluuksia keskittyä blogijuttuja tehdessäni. Törmäsin tällaiseen erinomaiseen softaan kuin DarkRoom, joka vie Windows-tietokoneen takaisin WordPerfect-aikakaudelle.
Oman kokemukseni perusteella voin suositella. Tekstin näpyttäminen on huomattavasti mukavampaa kun naaman edessä on pelkkää tekstiä. Ei valikoita, ei Facebookia, ei mitään häiriötekijöitä.
Linkki: http://they.misled.us/dark-room

Jatka lukemista aiheesta Tekstinkäsittelysofta blogijuttujen tekemiseen

Markus Ossi - 11. heinäkuuta 2009

PBS raportoi, että USA:ssa Federal Trade Commission aikoo puuttua tarkemmin blogeissa tapahtuvaan markkinointiin.
Vielä tarkemmin kysymys on pay-per-post -tyyppisten mainosten sekä affiliate-linkkien esille tuomisesta. PBS:n haastattelema Copybloggerin Brian Clark toteaa, että tätä onkin jo odotettu:

“Affiliate marketing has been going on for 13 years now,” Clark told me in a phone interview. “So I’d say it’s [...]

Jatka lukemista aiheesta FTC puuttuu blogimarkkinointiin

Markus Ossi - 9. heinäkuuta 2009

Kaipaatko kuvitusta blogiisi? Eikö sinulla ole varaa ostaa kuvia kaupallisista kuvapankeista? Flickr tarjoaa tähän ilmaisen ratkaisun.
Flickr on palvelu, johon käyttäjät voivat lisätä omia kuviaan. Bloggaajan kannalta Flickr:n hienous on siinä, että joihinkin Flickr:n kuviin on liitetty Creative Commons Attribution License -lisenssi. Tällä lisensillä varustettuja kuvia voi käyttää vapaasti omassa blogissaan, kunhan antaa kuvasta “krediitit” kuvan [...]

Jatka lukemista aiheesta Hienoja kuvia blogiin