Affiliate-tulojen kehitys kesäkuu 2008 - kesäkuu 2010

Affiliate-tulojen kehitys kesäkuu 2008 - kesäkuu 2010

Olen oppinut, että kaikkein mielenkiintoisimpia blogiartikkeleita ovat sellaiset, joissa kertoo jotakin, jota ei oikeastaan haluaisi kertoa. Tämän ajatuksen hengessä ajattelin julkaista oheisen kuvaajan affiliate-tulojeni kehityksestä viimeisen kahden vuoden ajalta.

Aloitin affiliate-mainonnan blogeissani vuoden 2008 kesäkuussa. Ensimmäisten kuukausien aikana tulojeni kehitys oli hyvin vaatimatonta ja sainkin kuulla kavereiltani naljailua hyppiessäni riemusta kattoon ansaittuani eräänä päivänä 0,50 euroa.

Selkeä käännekohta oli 24.3.2009, jollon kävin ensimmäisen kerran Optimointi.com-miitissä. Kiitos optimointiherrojen, tuloni suorastaan räjähtivät kasvuun. Vuoden 2009 kesä ja alkusyksy olivat suoranaista juhlaa.

5.10.2009 päätinkin tehdä henkisen hyppäyksen ja perustin sivustojeni ympärille yrityksen. Yritystoiminnan aloittaminen vaati paljon aikaani, mikä näkyi tulojen tippumisena marraskuussa. Vuodenvaihteessa sain pari hyvää kampanjaa, jotka kirittivät tuloni taas uuteen nousuun.

Tämän vuoden keväällä aikani meni lähes täysin ostohyvityssivustoni Superbonuksen kehittämisessä. Tämä alkoi näkyä affiliate-tulojeni laskuna. Onneksi sivuston valmistuttua minulla oli taas aikaa tehdä muitakin sivustojani ja tulot lähtivät takaisin nousuun. Viime kuussa (kesäkuu 2010) affiliate-tuloni ylittivätkin ensimmäisen kerran 3000 euron rajan.

Aloin katsella näitä tulotaulukkojani siksi, että kevään tiukan uuden kehittämisen jäljiltä takki on ollut vähän tyhjä. Oli kuitenkin mukava huomata, että olen nyt hiljaisina kesäkuukausinakin onnistunut saanut uutta tuloa aikaiseksi. En kuitenkaan olisi pystynyt tähän ilman affiliate-verkkojen työntekijöiden ja muiden optimointiherrojen apua.

Erityiset kiitokset kuuluvat seuraaville henkilöille:

Maagiseen 100 000 euroon kuukaudessa on vielä matkaa. Toisaalta, heinäkuuta on vielä 24 päivää jäljellä.

Onko sinulla blogi tai verkkosivusto? Liity julkaisijaksi – saat 10 euron bonuksen!

Popularity: 15% [?]

7 kommenttia to “Affiliate-tulojen tilannekatsaus”

  1. Markus Ossi kirjoitti:

    Laskinpa huvikseni vielä kumulatiiviset tulot. 25 719 euroa näyttäisi olevan.

  2. Mr. Rich Soon kirjoitti:

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Minä kuulun niiden joukkoon, jotka hurrasivat kun ensimmäiset sentit tulivat adsense-tilille näkyviin. Nyt niitä on jo kolme euroa!

    Kyllähän tuollaiset kumulatiivisest tulot kuin sinulla on, tekisi hyvää. Alan nyt opetella mainostamista, ja jakaa kokemuksiani eteenpäin. Katsotaanpas miten kauan menee siihen, että saan 100 euroa täyteen!

    Tätä varten opettelin bloggerin käyttöä ja perustin tänään sivuston http://rahaamainoksilla.blogspot.com/ .

    Mutta tärkeintähän ei ole tienata, vaan oppia jotain uutta. Ja hyödyntää muita. Vai?

    Kiitos, että jaat kokemuksiasi.

  3. Miika kirjoitti:

    Kiitos kiitoksista :-D Kehitys näyttää hyvältä. Tsemppiä!

  4. J. kirjoitti:

    Tosi mielenkiintoista luettavaa! Itse yritän oppia affiliate järjestelmistä juuri nyt, joten on tosi kiva kuulla että joku on Suomessakin noinkin hyvin menestynyt!

  5. Nico kirjoitti:

    Minulla on muuten samanhenkinen postaus vuodelta 2005. http://www.optimointi.com/uuti.....enot-2005/

  6. BB kirjoitti:

    Tässä postauksessa kyllä tiivistyy kaks kiinnostavaa asiaa. Raha, sekä “ryysyistä rikkauksiin”.

    Itse olen alkanut suunnittelemaan näitä itsensäkehittämisblogeja, ihan siitä syystä, että on kiinnostavaa seurata kun joku muu on hyvässä lykyssä lähtenyt samasta tilanteesta kun itse on tällä hetkellä, ja saavuttanut jotain, jonka myös itse haluaisin saavuttaa.

  7. arto kirjoitti:

    Matka on huima samanlaisiinansioihin kuin sinulla, tänään pystytetty: http://rahaamainostamalla.blogspot.com

    Saas nähdä kuinka käy…

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).