Markus Ossi - 7. marraskuuta 2011

Maanantai on nyt valjennut, mutta uutta tietoa Suomen suurimmasta henkilötietovuodosta ei ole tämän päivän aikana vielä tullut. Perjantaina illalla kirjoitin, että keskustelufoorumien perusteella todennäköisimpänä lähteenä pidettiin Työtehoseuraa. Työtehoseuran toimitusjohtaja ehti jo vahvistaa Italehdelle, että tietomurtolistassa on nimiä Työtehoseuralta. Myös monet blogijuttuani kommentoineet kertoivat, että listalta löytyvillä henkilöillä on ollut yhteyksiä Työtehoseuraan. Lauantaina päivällä Työtehoseuran tietohallintopäällikkö kuitenkin [...]

Jatka lukemista aiheesta Vuodettu tiedosto markkinointihenkilöiden Excel-tiedosto?

Markus Ossi - 6. marraskuuta 2011

Kirjoitin eilen illalla tänne blogiin, että Suomen suurimman henkilötietovuodon lähteenä on mahdollisesti Työtehoseura. Työtehoseuran toimitusjohtaja on vahvistanut tänään Iltalehdelle, että tietomurtolistassa on nimiä Työtehoseuralta. Myös monet blogijuttuani kommentoineet ovat kertoneet, että listalta löytyvillä henkilöillä on ollut yhteyksiä Työtehoseuraan. F-Securen Mikko Hyppönen kuitenkin arvioi, että nettiin laitetut henkilötiedot ovat peräisin useasta eri lähteestä. Myös Muropaketilla jotkut [...]

Jatka lukemista aiheesta Oulun aikuislukiossa Moodlen salasanana henkilötunnus

Markus Ossi - 5. marraskuuta 2011

Ylilaudalle lähetettiin tänään viesti, jossa oli linkki Mediafire-palvelimen tiedostoon, josta löytyivät n. 16 000 suomalaisen henkilötunnukset. Muropaketin ja Ylilaudan etsivät ovat tutkineet listaa nyt pari tuntia ja tällä hetkellä näyttää siltä, että lista on peräisin Työtehoseurasta. Ilmeisesti eräs Muropaketin keskustelijoista on ollut postituslistalla, jossa alkuperäistä listaa on jaettu Excel-muodossa. Tämän tällä hetkellä parhaan teorian mukaan [...]

Jatka lukemista aiheesta Suomen suurimman henkilötietovuodon lähteenä Työtehoseura?